Amerikkalaiset mustikkapannukakut

Rakastan viikonlopun hitaita aamuja. Pitkään nukkuminen, sängyssä löhöily, lehden luku ja herkullinen aamiainen herättävät jo ajatuksenakin hymyn huulille. Tosin näistä esimerkeistä vain viimeinen kuuluu viikonloppuihini. Herään aina viimeistään seitsemältä, kun aamuvirkku tyttöni nousee sängystään ylipirteänä ja innokkaana uuteen päivään. Ryömin sängystä ylös ja yleensä jo ennen kuin silmät aukeavatkaan saan askarrella helmiä, leikkiä hevosta ja rakentaa palapelejä. Silti viikonloppuaamuissa on sitä jotain. Joskus saan siirtyä sängystä hetkeksi sohvalle, jossa voi hetken vielä lekotella ja katsella tytön touhuja. Sohvalta raahaudun vähitellen kahvin keittoon. Arkiaamuisin juon aina teetä, mutta viikonloppuisin nautin kahvista.

Viikonloppuaamupalaan kuuluu lähes poikkeuksetta myös tuoreet patongit tai croissantit. Osa ystävistäni kuvittelee, ettei meillä koskaan syödä raakapakasteita (pahoittelen, jos romutan haavekuvat), mutta voin rehellisesti sanoa etten yleensä käytä lauantai-aamuani vääntäen croissantteja kolmatta tuntia. Teen kyllä toisinaan edellisenä iltana sämpylät tai leivän kohoamaan jääkaappiin ja joskus saan croissanttejakin riittämään pakastimeen asti. Tämä on kuitenkin aika harvinaista ja pidänkin lähes aina varmuuden varalle kaupan pakastecroissantteja, karjalanpiirakoita ja esipaistettuja leipiä kotona. Näistä saa herkullisilla täytteillä juuri sopivaa (helppoa) luksusta viikonloppuaamuihin.

Parhaimmillaan aamupala on, kun tuoreen leivän seuraksi saa vielä tuoremehua, mysliä ja tuoreita marjoja ja hedelmiä. Ehkä vielä pekonia ja paistettua kananmunaa. Tällaisiin brunssiaamupaloihin jaksan ja ehdin kuitenkin panostaa aika harvoin ja siksi rakastankin hotelliaamiasia. Siis tosiaankin RAKASTAN. Voisin istua aamiaisella helposti parikin tuntia nautiskellen puuroa, hedelmiä, croissantteja, pekonia ja mikä parasta: jälkiruokia. Mikä voikaan olla parempaa, kuin jäkiruoka aamupalalle?

Kotona jään jopa viikonloppuaamuina ilman jälkiruokaa, mutta hotellissa asia on toisin. Parhaan aamiaisen sain ehdottomasti kahdeksan vuotta sitten häämatkallamme Japanissa. Paikka oli varmasti ihan tavallinen ketjuravintola, mutta tunnelmaltaan aivan ihana. Tarjoilijoiden asut ja ravintolan sisustus olivat hyvin sarjakuvamaisia. Ovelle kantautuvat tervetuloa-huudot kutsuivat iloisesti sisään, vaikka ravintola oli tupaten täynnä. Syömämme aamupala ei suinkaan ollut Japanilainen, vaan päinvastoin. Olin silloin ollut aasialaisen ruuan kanssa hyvin vähän tekemisissä (Helsingin kiinalaisravintoloita lukuun ottamatta) ja tuhti jenkkiaamupala oli juuri sitä mitä kaipasin edellisenä päivänä sattuneiden leväjäätelöjärkytyksen ja papumunkki-onnettomuuden jälkeen.

Aamiaseen kuului amerikkalaisia pannukakkuja pekonin ja vaahterasiirapin kanssa ja tilasin sen hyvin innokkaana, mutta hieman epäileväisenä. Miellän pannukakut kuitenkin aina jälkiruuaksi ja idea niiden syömisestä pekonin kanssa tuntui oudolta. Toisaalta tämä yhdistelmä antoi luvan syödä jäkiruokaa samanaikaisesti varsinaisen aamiaisen kanssa, niin en pistänyt pahakseni.

En ollut koskaan syönyt amerikkalaisia pannukakkuja ja olin suunnattoman onnellinen päästessäni maistamaan niitä. Japanissa monet asiat toteutetaan omalla tavalla, mutta pannukakut olivat juuri sellaisia, kuin olin elokuvissa nähnyt, sellaisia paksuja ja pehmeitä, jotka leikkautuvat täydellisesti pelkällä haarukalla painettaessa.

Tuosta päivästä asti olen unelmoinut täydellisestä amerikkalaisesta pannukakusta. Nyt tehdessäni toista kirjaani, Makeaa marjoista ja hedelmistä, olin täysin vakuuttunut, että haluan kirjaan mukaan täydellisen pannukakkureseptin. Lähdin testailemaan eri ohjeita ja monen pannukakunhuuruisen päivän jälkeen sain muotoiltua herkullisen reseptin ihanista omenapannukakuista. Mahtavan muhkeat omenapannukakut ovat ihanan pehmeitä ja herkullisen maukkaita. Pannukakut sopivat loistavasti niin viikonlopun herkkuaamupalalle, välipalalle kuin jälkiruuaksikin. Parhaillaan ne ovat tarjoiltuna paahdettujen pähkinöiden ja karamellisoitujen omenoiden kanssa.

Nyt suurimmasta pannukakkuähkystä toivuttuani halusin muokata reseptistä myös perinteisemmän mustikkaversion. Ohjeen taikina ei sisällä suurta määrää sokeria, joten letut kannattaa tarjoilla vaahtera- tai agavesiirapin kanssa. Jotkut suosittelevat tarjoiluun myös hunajaa, mutta mielestäni se sai letut maistumaan ruoholle, joten tuota suositusta en voi allekirjoittaa. Jos pannukakkuja jostain syystä jää yli, ne maistuvat hyvältä vielä kevyesti uudelleen lämmitettyinäkin.

Amerikkalaiset mustikkapannukakut (21 pientä)
helppo / 30 min

• 2 1/2 dl vehnäjauhoja
• 3 rkl sokeria
• 2 tl luontaista vaniljasokeria
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/2 tl soodaa
• 1/2 tl suolaa
• 2 dl piimää
• 1 muna
• 2 rkl öljyä
• 3 dl mustikoita
• voita ja öljyä paistamiseen
• vaahterasiirappia tarjoiluun

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon piimä, kananmuna ja öljy. Sekoita taikinaksi. Älä sekoita liikaa ettei taikinaan muodostu sitkoa.

Kuumenna lettupannu ja sulata pannulle pieni määrä voita ja tilkka öljyä. Levitä pieni määrä taikinaa jokaiseen syvennykseen ja ripottele päälle mustikoita. Paista hetki ja käännä ympäri. Paista kypsäksi ja tarjoile siirapin kanssa.