Saaristolaisleipä ja mehevä maustekakku

Saaristolaisleipä ja mehevä maustekakku

09. 12. 2022
Joskus on ihana oikoa mutkia, leipoa nopeasti ja nauttia rauhassa lopputuloksesta. Näillä puolivalmisteilla se onnistuu helposti.

Joulun helpointa leivontaa kaupallisessa yhteistyössä Laihian maltaan kanssa.

Tästä ei joululeivonta enää helpotu! Laihian maltaan aivan ihanat leivontatuotteet Mehevä maustekakku -kakkujauhoseos ja Saaristolaisleipä, syntyvät nimittäin hetkessä ilman suurta tiskivuorta ja monia raaka-aineita. Jauhoseoksen lisäksi tarvitset vain vettä ja kakkuun lisäksi öljyä. Vaikka nautinkin suunnattomasti leipomisesta, joskus on täysin paikallaan oikoa mutkia. Ja sekä kakussa, että leivässä mausta ei kyllä huomaa, että taikinan tekeminen vei alle 5 minuuttia.

mehevä maustekakku
saaristolaisleipä

Upea, tummanpuhuva maustekakku sisältää mallasta, omenaa ja täyteläisiä mausteita. Yhdestä pussista valmistuu yksi normaalikokoinen kakku, mutta tähän suureen vuokaan käytin kaksi pussia. Kakku maistui herkulliselta uunituoreena, mutta sen maku vain paranee vetäydyttyään jääkaapissa muutaman päivän.

Saaristolaisleipä maistui myös koko perheelle ja itsenäisyyspäiväpöydässä sillä herkuteltiin savukalatahnan kanssa juhlavamminkin. Ja niin paljon leipä muistutti meillä aina jouluksi tehtävää appelsiinileipää, että kukaan ei asiaa huomannut, ennen kuin mainitsin ettei kyseessä ole sama leipä. Tuo yhden leivän paketti sisältää muuten leivän ja hiivapussin lisäksi myös kätevän paistovuoan, joten leipomiseen et tosiaan tarvitse kuin vettä ja vähän rasvaa vuoan voiteluun.

Kakkuvuoan jauhotin kaapista löytyneillä Tuoppi- mämmi ja leipämaltailla. Maltaat toimivat jauhotuksessa erinomaisesti, mutta voit toki käyttää myös ihan tavallisia korppujauhoja. Ja ohje? No se löytyy tietty paketin kyljestä, mutta oma vinkkini on tosiaan, että tee saaristolaisleipä ensin kohoamaan ja leivän kohotessa valmista ja paista maustekakku. Maustekakun valmistuttua leipä onkin kohonnut juuri uunivalmiiksi.

laihian mallas
saaristolaisleipä

Yhteistyössä

Kommentit(2)

  

Samankaltaisia kirjoituksia