Appelsiini-suklaapalat

Appelsiini-suklaapalat

12. 02. 2015
Appelsiini tuo ihanaa raikkautta suklaiseen piirakkaan ja herkullinen suklaaganache viimeistelee täydellisen herkun.

Olin tiistaina tekemässä mallikakkua Dr. Oetkerille ja sain taas mukaani muutamaa tuotetta. Appelsiiniaromi on vielä suhteellisen uusi tuote ja sitrushedelmäfriikkinä olin todella innostunut sen testauksesta. Käytän yleensä sitrushedelmien kuoria maustamisessa, mutta hyviä appelsiineja on välillä vaikea löytää. Kuori voi olla hyvinkin kitkerä ja normaaleissa appelsiineissa säilöntäainetta on pinnassa niin paljon, että sen syömällä säilyy itsekin varmasti seuraavalle vuosituhannelle. Luomuappelsiinit ovat hyviä, mutta niiden saatavuus vaihtelee paljon. Niinpä olikin kiva päästä kokeilemaan valmista aromia. Ihastuin aromin tuoksuun jo mallikakkua tehdessä, kun Heidi teki aivan ihanaa appelsiinivoikreemiä. Sitä maistettuani oli pakko päästä tehtailemaan itskein jotain raikasta (niinkuin tämä TODELLA suklainen piiras).

Olen viime viikolla suorittanut aika perusteellista kaappien siivousta ja sopivasti löysinkin kaapista vielä rasiallisen appelsiininkuoripaloja, jotka toivat kivaa purutuntumaa ja lisämakua tähän piiraaseen.

Appelsiini-suklaapalat

15 annosta / yli 60 min / helppo

Ainesosat

Pohja

  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • ½ dl kaakaojauhetta
  • 1½ tl leivinjauhetta
  • noin ½ tl Bourbon-vaniljaa vaniljamyllystä (tai 1 rkl vaniljasokeria)
  • ½ tl suolaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl öljyä
  • 1 dl appelsiinimehua
  • 1 rkl appelsiiniaromia (Dr. Oetker)
  • 1 pkt (noin 1 dl) appelsiininkuoripaloja

Kuorrute

  • 100 g tummaa suklaata (noin 70%kaakaota)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 rkl appelsiiniaromia

Ohjeet

Pohja

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa noin 20 x 30 com:n kokoinen uunivuoka leivinpaperilla.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kananmunat, öljy ja appelsiinimehu sekä aromi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Lisää viimeisenä appelsiininkuoripalat. Levitä taikina vuokaan.

Paista piirakkaa noin 30 minuuttia tai kunnes siihen painettuun testitikkuun ei jää enää raakaa taikinaa. Anna piirakan jäähtyä ennen kuorrutteen levittämistä.

Kuorrute

Paloittele kuorrutetta varten suklaa kulhoon. Lämmitä kerma ja appelsiiniaromi kuumaksi ja kaada suklaan päälle ja sekoittele välillä, kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja vatkaa ganache hiukan kuohkeammaksi (noin 10-15 minuuttia, jos et jaksa vatkata näin pitkään käytä 150 g suklaata). Levitä kuorrute pohjan päälle ja anna asettua jääkaapissa noin tunti.

Kategoriat

Piirakat

Avainsanat

appelsiini suklaa

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia