Makeat hot dogit

Makeat hot dogit

27. 04. 2022
Vapun parhaat hot dogit leivotaan pullasta ja täytetään mitä makeimmilla täytteillä. Keksi oma yhdistelmä tai kurkkaa vinkit parhaisiin täytteisiin.

Vappuhodarit toteutettu yhteistyössä SAGAn kanssa.

Tuleeko vappumunkit ja donitsit jo korvistakin ulos? No mulla ei, mutta päätin siitä huolimatta toteuttaa vappuun jotain hieman erilaista tarjottavaa munkkien sijaan. Pinterestissä vilahtelee silloin tällöin aivan ihania Aasialaisia pullia, jotka on täytetty mitä herkullisimmilla täytteillä. Ajattelin tällaisten hot dogin mallisten täytepullien sopivan aivan täydellisesti vappuun, jolloin meillä ainakin aika perinteisesti syödään hot dogeja ja perunasalaattia. Mikäs siis olisikaan parempi jälkiruoka suolaisen hot dog buffetin jälkeen, kuin täysi buffetpöytä makeita hodareita?

Makeiden hodareiden valmistaminen on yksinkertaista. Periaatteessa pohjana toimii ihan tavallinen pullataikinakin, mutta halusin pullista vähän tavallista täyteläisempiä ja tein taikinan hieman briochityyliseksi. Pidempi kohotus takaa pullalle hyvän rakenteen ja toisaalta pullien kohtoessa ehtii valmistella hyvin muuta tarjoilupuolta. Taikina kannattaa kohottaa kelmun alla, jolloin se ei altistu vedolle ja säilyttää hyvin kosteutensa.

Mietin hodareiden täytteisiin vaikka mitä, mutta tällä kertaa päädyin lopulta kolmeen eri makuvaihtoehtoon. Löysin kaupasta jo ihania luomumansikoita, joten ne päätyivät ehdottomasti hodarien väliin yhdessä kinuskin ja mascarpone-vaniljavaahdon kanssa. Toiseksi täytteeksi valitsin keksimoussen ja kirkkaita karkkeja (vappuun sopivasti) ja kolmanneksi täyteläisen Nutellavaahdon kaveriksi banaania ja pähkinää. Nutellasta tuli oma suosikkini, vaikka se ei ehkä pelkältään kuulukaan suosikkeihini.

Hodareiden tarjoiluun sopii aivan loistavasti Sagan eväspussit. Eväspussista saa mainion hot dog taskun, kun leikkaa sen pituussuunnassa puoliksi. Tasku on juuri sopivasti hodarin mallinen ja kaikki irtotäytteet putoilevat sopivasti taskun pohjalle, eikä paidalle. Nämä taskut ovat toimineet meillä grillijuhlissa jo monta vuotta. Taskun hyväksi puoleksi mainittakoon, että irtotäytteet on helppo kaataa taskusta suoraan suuhun syömisen lopuksi.

hot dog pullat
Pullahodarit

Makeat hot dogit

24 annosta / yli 60 min / keskitaso

Jokainen täyte riittää noin 8 pullaan. Jos teet kaikkiin samaa täytettä, kolminkertaista täytteen annos.

Ainesosat

Pullasämpylät

  • 2½ dl maitoa
  • 2½ dl vettä
  • 1½ dl sokeria
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • (2 tl kardemummaa)
  • ½ tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  • noin 14–16 dl vehnäjauhoja
  • 150 g voita

Nutellatäyte

  • 100 g voita
  • 1 dl tomusokeria
  • 1½ dl Nutellaa
  • 2 banaania
  • pähkinärouhetta

Mansikka-kinuskitäyte

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1½ dl fariinisokeria
  • 250 g mascarponetuorejuustoa
  • ¾ dl tomusokeria
  • 2 tl vaniljasokeria tai 1 tl vaniljatahnaa
  • 200 g mansikoita

Keksi-karkkitäyte

  • 1 pkt Suklaatäytekeksejä (esim. Kantolan vaniljakaakao ja merisuola)
  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 dl tomusokeria
  • smarties tms. karkkeja

Ohjeet

Pullasämpylät

Lämmitä vesi ja maito kädenlämpöiseksi. Lisää joukkoon hiiva, sokerit, suola ja kananmunat ja sekoita kevyesti. Anna seistä muutama minuutti, jolloin pinnalle alkaa muodostua kuplia. jauhot vähitellen samalla taikinaa vaivaten. Jatka vaivaamista kunnes taikinaan muodostuu hyvä sitko (noin 10 minuuttia). Lisää pehmeä voi ja vaivaa taikinaa vielä muutama minuutti. Nosta taikina öljyttyyn kulhoon ja peitä kulho SAGA tuorekelmulla. Kelmun alla taikina säilyttää kosteutensa ja saa kohota vedottomassa tilassa. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi (noin 1 tunti).

Vuoraa kolme uunipeltiä SAGA leivinpaperilla. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle. Vaivaa taikinaa hetki ja jaa se sitten 24 osaan. Pyörittele osista ensin pallot, joista on helppo muotoilla pitkulaisia tankoja. Nostele tangot esivalmistelluille uunipelleille ja peitä leivinliinalla tai muovipussilla. Anna kohota jälleen kaksinkertaiseksi (noin tunti).

Kuumenna uuni 200 ℃:seen. Voitele pullat kananmunalla ja paista uunin keskitasolla kunnes ne ovat saaneet kauniin paistovärin (noin 10 minuuttia). Anna jäähtyä hetki ennen täyttöä.

Nutellatäyte

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja jatka vatkaamista muutama minuutti. Vatkaa lopuksi joukkoon Nutella. Siirrä vaahto SAGA voipaperista taiteltuun pursotinpussiin. Leikkaa banaanit siivuiksi ja ruohi pähkinät sopivaksi muruksi.

Mansikka-kinuskitäyte

Mittaa 2 dl kuohukermaa ja fariinisokeri kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja jatka keittämistä muutama minuutti. Kinuski on valmista kun kylmään vesilasilliseen pudotetusta kinuskitipasta muodostuu siisti pisara lasin pohjalle. Jäähdytä.

Mittaa loput kermasta ja mascarpone sekä tomusokeri ja vanilja kulhoon. Vatkaa paksuksi vaahdoksi. Siirrä vaahto pursotinpussiin. Leikkaa mansikat siivuiksi.

Keksi-karkkitäyte

Murskaa keksit hienoksi jauheeksi (jos käytät pursotukseen tähtityllaa, isommat palat tukkivat tyllan helposti). Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri ja kääntele joukkoon kermavaahto ja lopuksi keksirouhe.

Täyttäminen

Leikkaa pullien päältä pois pitkä kolmio. Pursota aukkoon eri täytemousseja. Viimeistele kinuskikastikkeella ja mansikoilla, karkeilla ja banaanilla ja pähkinöillä.

Makeat hot dogit
Keksi-hot dog

Yhteistyössä

saga logo

Kategoriat

Pullat Vappu Yhteistyö

Avainsanat

laskiainen

Kommentit(0)

  

Samankaltaisia kirjoituksia