Tällä kertaa kokeilin paistaa kakun vesihauteessa, jota on monessa kirjassa suositeltu. Vesi ilmeisesti edesauttaa kakun tasaista kypsymistä ja kosteuden vuoksi kakun pinta ei kuivu ja halkea. Kakku onnistuikin oikein hyvin ja muistin jopa kirjoittaa ohjeenkin ylös.
Kesäinen uunijuustokakku
Pohja
175 g digestive keksejä
75 g voita
Täyte
600 g maustamatonta tuorejuustoa
60 g smetanaa
1 vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljaesanssia
1 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl marjoja
Vuoraa 20 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat hyvin. Murenna keksit ja nypi voi joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.
Sekoita tuorejuusto, smetana, vanilja ja sokeri tasaiseksi massaksi, lisää kananmunat yksi kerrallaan, älä lisää uutta ennenkuin edellinen on täysin yhdistynyt seokseen. Aseta vuoka vesihauteeseen (esimerkiksi syvälle pellille tai paistovuokaan). Vesihauteeseen laitettaessa irtopohjavuoka on hyvä vuorata ulkopuolelta foliolla ettei vesi pääse vuoan sisään.
Kaada seos pohjan päälle ja paista 160*c uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes pinta on saanut vähän väriä. Anna jäähtyä hetki uunissa, luukku raollaan. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin asettumaan, mielellään seuraavaan päivään asti.
Tein kakun jo viime torstaina, joten sitä päästiin nauttimaan juhannusaattona. Kahvikupin kanssa maistui erinomaisen hyvältä, tosin minä en ollut se, joka pääsi tästä ensimmäisestä palasta nauttimaan. 1,5-vuotias poika haki laatikosta lusikan ja tuhosi kuvauspaikan saadakseen maistiaisen. Kai se vuorokauden odotusaika oli vähän liikaa.
Ajattelin kokeilla tätä täydellistä juustokakkua. Voiko smetanan sijasta käyttää jotain muuta tuotetta, kun täällä missä asun ei ole smetanaa saatavilla?
Moi Milla! Smetanan voi parhaiten korvata ranskan kermalle (creme fraiche), jos sitäkään ei ole saatavilla, lisää vielä sama määrä tuorejuustoa.
Näyttää herkulliselta 🙂